Garantumin talous on ollut vakaalla pohjalla alusta lähtien huolimatta siitä, että kohtasimme tämän aikakauden pahimman finanssikriisin. Hyvän tuloskehitys on mahdollistanut oman pääoman korottamisen 9 miljoonasta kruunusta 200 miljoonaan kruunuun vuoden 2011 alussa. Järjestämiämme tuotteita on markkinoilla noin 25 miljardin kruunun arvosta ja vakavaraisuutemme on hyvä. Asiakkaidemme luottamus perustuu hyvien tuotteidemme lisäksi myös vahvaan taloudelliseen asemaamme.
Alla esitetyt luvut kattavat koko konsernin, eli sekä Garantum Fondkommission AB:n että Aktie-Ansvarin liiketoiminnan.